Lehtivihreää

Tämän postauksen omistan lehtivihreille, siis kasveille, jotka olen istuttanut lehtien, en kukkien takia. Niiden tarkoitus on reunustaa istutuslaatikkoa, toimia kehyksenä kukkiville kasveille ja täyttää niiden välisiä koloja. Tässä etualalla keltalehtinen suikeroalpi.

Istutin kaikkiaan neljä suikeroalpin tainta englantilaisten pelargonien eteen. Pelargonit kasvoivat niin reheviksi, että suikeroille jäi vähemmän tilaa kuin oli tarkoitus.

Ne ratkaisivat ongelman kasvamalla suoraan alaspäin pitkin istutuslaatikon reunaa. Tällä hetkellä versot ovat noin puolen metrin pituisia. Hellepäivänä ne menettävät helposti jäntevyytensä, mutta palautuvat illan tullen ja kastelun jälkeen.

Suikeroalpin pitäisi kukkia keltaisin kukin heinä-elokuussa, mutta ainakaan vielä ei nuppuja ole näkynyt. Kasvit ovat kuitenkin alkaneet rönsyillä sivusuunnassa pikkusydämen ja poutapilven alle.

Kaksivärinen muratti kuuluu myöskin istutuslaatikkoni lehtivihreisiin.

Muratti on minulle ennestään tuttu ja helppo kasvatettava. Viljelylaatikossa saattaa kuitenkin olla sille hieman liian multaisat ja kosteat oltavat. Se kaipaisi ehkä hieman enemmän kuivuutta ja kuritusta?

Sen sijaan koristebataatti vo mainiosti. Valitsin punalehtisen bataatin vaihtelun vuoksi. Pysyin kuitenkin parvekkeeni väriteemassa, ovathan parvekkeeni kukatkin joko valkoisia, liiloja, purppuranpunaisia tai jotakin siltä väliltä.

Toinen bataatti nousee kasteluvesiputken pintaa ylöspäin, toinen leviää laatikon päätyreunan tuntumassa ja laskeutuu pian siitä alas, ellei sitten tukehduta murattia kokonaan.

Koristebataatti pitää ravinteikkaasta mullasta ja tasaisesta kastelusta. Se kuuluu parvekkeeni  menestyjiin.

Tämä tunnelmakuva on hieman varhaisemmasta vaiheesta, kun muratti ei vielä kasvanut juuri lainkaan laatikon reunan yli.

Siivouspäivä!

Siivosin parvekkeellani pitkästä aikaa, noh, tavallaan ensi kertaa. Puhdistin ja öljysin puisen pöydän, imuroin ja pesin lattian. Ja ennen kaikkea hankkiuduin eroon kuihtuneista kasveita. Tai en ihan...

Otetaan nyt vaikka nämä helmililjat. Ne kukkivat aikansa, mutta vaikka jatkoin kastelua, myös lehdet nuutuivat. Jätin siis kastelematta.

Nyt irrotin paakut ruukuista ja rapsin mullat sipuleiden ympäriltä. Alkuperäiset sipulit olivat paisuneet muhkeiksi, mutta moni oli myös luonut viereensä muutaman uuden pikku sipulin.

Tein sipuleista noin kymmenen ryppäitä ja käärin ne sanomalehteen. Seuraavaksi ne pääsevät viileään autotalliin. En ole vielä päättänyt, milloin otan ne sieltä ulos ja istutanko ne silloin ruukkuun parvekkeelle vai hyödänkö sisällä, mutta aivan varmasti aion kokeilla, saanko niistä kukkia.

Ja sitten lobeliat. Aika lohduttomalta näyttää. Kiskoin kuihtuneet kasvit ulos astiasta, mutta en saanut mitään vihjettä niiden kuolinsyystä. Multa ei mielestäni ollut liian märkää, muttei liian kuivaakaan.

Ilmeisesti niille kuitenkin kävi kuten tällekin kasviparalle: juuret mädäntyivät liian kastelun takia, jolloin  varret katkesivat aivan tyvestä. Lobelianippu jäi käteeni, kun yritin irrottaa kasvia ruukusta.

 Onneksi muista istutuksista löytyi riittävästi täydennystä amppeliin.

Tältä lobelia-amppelini nyt näyttää. Paljon parempi, eikö?

Siivouksen tuloksena parvekkeelleni jäi muutama tyhjä ruukku ja tilaa uusille istutuksille.

Minttu ja basilika

Parvekkeeni mikroilmasto näyttää erityisen suotuisalta mintun ja basilikan kasvatukselle. Ostin taimet tavallisina yrttiruukkuina torilta ja sysäsin parvekkeelle syrjään, kun en tarvinnut koko puskaa käyttöön heti.

Latvoin yrttejä salaattikulhoon säännöllisesti, mutta siitähän ne vain riemastuivat. Basilikasta tuli puoli metriä korkea pensas.

Minttupuska puolestaan levisi puoli metriä leveäksi. Kun molemmat alkoivat työntää kukkia, päätin, että on parasta korjata sato.

 

Napsin lehdet irti ruodeistaan ja sulloin ne pakasterasioihin. Niistä saa vielä moni jauhelihakastike ja kesäkurpitsakeitto hyvän säväyksen.

Ne kesäyöt!

Parvekkeeni on ihana öisin. Pikkusydämet kukkivat runsaasti.

Lobeliat ja kuunliljat toivottavat hyvää yötä.

Mikaelin kirkko vartioi kaupunkinäkymää.

Mansikat ovat tuottaneet raakileita.

Viljelylaatikon kasvit viihtyvät mainiosti.

Orvokit ja keijunmekon versot sointuvat yhteen.

Keijunmekon kukat ovat avautuneet.

Kukkien katveessa on piilopaikka.

Niin, tällaiseenkin näkyyn parvekkeellani voi kesäyönä törmätä.

Sinilehtinen kuunlilja jatkaa kukkimistaan.

Löydätkö seitsemän lajia kukkaa? Hyvää juhannusta!

Kuunliljat

Muutama uudempi kuva Blue Angel -kuunliljani kukinnoista. Taustalla valkoreunaisia kuunliljan lehtiä.

Pikkuorvokit

Tämä on tilauspäivitys. Olen kerännyt orvokkikuvia ja aioin joka tapauksessa tehdä niistä postauksen ennen pitkää, mutta miehen äänensävy oli nyt niin vaativa, että aikaistin hiukan. "Onko tyttäremme varmasti nähnyt nämä kukat? Oletko ottaut niistä ollenkaan kuvia? Kyllä sun täytyy nyt näyttää  ne. Etkö sinä muista, että ne ovat tytön lempikukkia!"

Joo joo.... Ne ovat ihan tavallisia pikkuorvokkeja, ei niissä ole mitään ihmeellistä. Ostin kolmea väriä ja ne olivat ensimmäiset istutukseni, kuten joku varmaan muistaa.

Heti istutuksen jälkeen orvokkilaatikko näytti tältä.

Istutus oli parhaimmillaan muutaman viikon kuluttua.

Silloin orvokkiseinämä näytti sisältä katsottuna tältä.

Orvokit eivät kuitenkaan lopettaneet kasvuaan siihen. Niiden varret vain kasvoivat ja kasvoivat...

...kunnes eräänä päivänä ne olivat niin pitkiä, että ensimmäiset niistä kaatuivat.

Tänään orvokkilaatikkoni näyttää tältä. Se on uutta, että tänä vuonna orvokeihini ei ole tullut kirvoja. Mutta vielä ehtii.

Keijunmekko

Keijunmekko kuului kasveihin, joita ehdottomasti halusin kokeilla uudella parvekkeellani, vaikka tiesin, etteivät olosuhteet välttämättä ole aivan optimaaliset. Aiemmin en voinut sellaista hankkia, koska keijunmekko on köynnöstävä eikä minulla ollut köynnöstukia eikä koukkuja amppelille. Se ei myöskään olisi varmaan pitänyt länsituulesta, joka osui lasittamattomalle parvekkeelleni usein.

Nyt keijunmekkoani vaivaa parvekkeen ajoittainen liika paahteisuus. Se olisi varjon kasvi. Varjon järjestäminen onnistuu kuitenkin kaihtimilla.

En ole kuvannut varmaan mitään muuta kukkaa yhtä paljon kuin tätä. Sen kukinnassa on useita eri vaiheita ja ohuet verholehdet käyttävät kauniilta valoa vasten.

Keijunmekko on oikeastaan aika sievistelevä nimi. Kyllähän tuo etualan muodostelma keijunmekosta käy, mutta se muodostuu vain kukan verholehdistä. Itse kukka näkyy tuolla takana, ja sehän tuo mieleen ihan jotain muuta kuin keijun. Mieheltä pääsi spontaani "HUI!" kun hän näki kasvin ensi kertaa. Juuri silloin noita pikku peniksiä oli esillä poikkeuksellisen paljon.

Ostin kasvin amppeissa, jossa se oli kiedottu  ylöspäin kasvavaksi. Siirsin sen omaan amppeliini ja laskin rennot varret suuntautumaan alaspäin. Tällä hetkellä se kasvaa sekä alas- että ylöspäin, koska uudet versot, joita tulee koko ajan, näyttävät lähtevän ylöspäin.

Olen ohjannut osan uusista versoista kiipeämään amppelin vartta, ja versot ovat jo saavuttaneet parvekkeen katon.

Alaspäin kasvu saavuttaa nopeasti lattian. Kasvi on niin rehevä, että sitä joutuu väistelemään. Alla vielä muutamia kukkakuvia.

Keijunmekon versot olivat niin vahvasti tarttuneet toistensa ympärille, että koko kasvi piti laskea istutettaessa yhtenä palmikkona amppelin reunan yli. Ilmeisesti se on kasvin tapa toimia. Kun amppeliin tuntui jäävän tyhjää tilaa, istutin siihen myös muratin. Muratti on niin paljon hitaampi kasvamaan, ettei sitä paljon huomaa.

Tässä alimmassa kuvassa keijunmekko on hieman nuutunut, koska en huomannut sään vaihtumista enkä ollut avannut parvekelasia ja sulkenut verhoja. Mutta kyllä se siitä virkoaa.