Tulppaaneja kevääksi!

Iloitsin viime keväänä valtavasti sinisistä ja valkoisista helmililjoista, jotka nousivat viljelylaatikkoon edellisen kevään kukkasipuleista. Jouduin kuitenkin kaivamaan sipulit ylös kesäkukkien tieltä melkein heti kukkimisen jälkeen eli jo ennen kuin ne olivat ehtineet kerätä uutta energiaa. Siksi jouduin nyt tyytymään ostosipuleihin.

Villiinnyin aivan, kun näin puutarhamyymälän valikoiman. En tiennytkään, että tulppaaneissakin on paljon matalakasvuisia lajikkeita, jotka sopivat hyvin ruukkukasvatukseen.  Näillä "villitulppaaneilla" on usein melko avonainen kukinto ja erivärinen keskusta.

Hamstrasin lopulta niin monta pussillista sipuleja, että ruukkuni näyttivät loppuvan kesken heti alkuunsa. Siksi päätin istuttaa isoimpaan paljuun useita erilaisia: valkoista tulipa polychromaa sekä Pulchella Persian Pearlia ja Little Beautyä, jotka ovat molemmat pinkkejä, ensimmäisessä tummansininen ja toisessa limetinvärinen sisus. Kaikista pitäisi tulla 10 cm korkeita ja ne istutetaan 10 cm:n syvyyteen. Kukkia on odotettavissa huhtikuussa.

Isoimpaan saviruukkuuni kätkin tähtilumikelloa, galanthus elwesii. Pakkauksen mukaan se kukkii jo helmi-maaliskuussa, mutta minkä maan olosuhteista on kysymys, en osaa sanoa. Helmikuussa parvekkeellani voi olla vielä reippaastikin pakkasta. Kukat kasvavat 15 cm korkeiksi, ja sipulit istutetaan 5 sentin syvyyteen.

Sitten oli jäljellä enää punasaviruukkuja. Oikeanpuoleiseen meni botanical-tulppaania Batalinii Bright Gem. Se kasvaa 15-senttiseksi ja kukkii vasta huhti-toukokuussa. Kukka on väriltään kirkkaan oranssi. Onpa hauska nähdä, mitä sieltä tulee! Sipulit näyttivät vähän kärsineiltä.

Tässä kuvassa on oikealla  isokevättähteä, chionodoxa luciliae Alba. Se oli täysi heräteostos. Kasvin korkeus on 10-15 cm ja istutussyvyys 5 cm. Valkoiset kukat maalis-huhtikuussa. Sipuleita oli niin paljon, että työnsin niitä myös vljelylaatikkoon muratin ja kesäpikkusydämen vierille.

Viimeiseen ruukkuun heitin loput kaksivärisen tulppaanin sipulit. Ja sitten vain multaa päälle ja kastelu. Mutta mutta... Eivätkös nämä ruukut palellu sisältöineen läpikotaisin pakkasilla? Etenkin jos multa on märkää. Ja ruukut saattavat haljetakin.

Hätä keinot keksii. Pidin ruukut ensin kolmisen viikkoa parvekkeella siinä toivossa, että sipuleihin kasvaisi juurenalut. Sitten raahasin ne Ikea-kasseissa taloyhtiön kylmäkellariin. Siellä ne saavat talvehtia tasaisen viileässä ja pimeässä. Pitää vain muistaa käydä tarkistamassa kosteus muutaman kerran - ja tuoda lumikelloruukku takaisin parvekkeelle riittävän varhain.

Tulppaanipalju ei voi haljeta ja se on lisäksi aika reilun kokoinen. Sen jätän parvekkeelle ja suojaan talven tultua peittokerroksella. En minä viime talvenakaan suojannut viljelylaatikkoa millään tavalla, ja silti helmililjat pärjäsivät aivan hyvin. Olisipa mahtavaa, jos näistä kaikista tosiaan tulisi jotakin! Riittäisi kukkia koko kevääksi.

Best in show 2015

Vuoden 2015 parvekekukkien Best in show -kisassa numerolla 1 kilpailee krysanteemi. Herkkä ja terhakka, runsaskukkainen ja kauniin värinen. Miinuspuoli: Tässä kasvissa ei ollut mitään kasvatettavaa tai hoidettavaa.

Numerolla 2 astuu esiin daalia, joka voisi olla numeron 1 kaksoissisar. Daalia kukki alussa upeasti, mutta ränsistyi yllättävän nopeasti. Ja tämäkään kukinta ei ollut pätkääkään minun ansiotani.

Numero 3 on lemmikki. Supersuloinen, kukki todella pitkään ja oli kaiken lisäksi ilmainen! Rehevöityi kesän edetessä huomattavasti, vaikka olikin jo kotiin kannettaessa "täysikasvuinen."

Numerolla 4 kilpailee Best in show -tittelistä siemenestä kasvattamani mansikka. Aika uskomatonta, että niin pienestä siemenestä ylipäätään voi kehkeytyä jotakin. Plussaa: syötävät marjat.

Numero 5 ei esittelyjä kaipaa: tuttu orvokki. Nämä pikkuorvokit ovat valokuvassa parhaimmillaan, kun pienetkin yksityiskohdat näkee hyvin. Miinusta: kirvat tykkäävät näistä, joten kastelun kanssa pitää olla tarkkana. Ei saa päästä kuivumaan.

Numerolla 6 piilottelee sarjan ensimmäinen perenna, kesäpikkusydän Alba. Se ei ole kovin valokuvauksellinen, mutta valloittaa herkkyydellään. Ainakin minut. Jatkaa ensi kaudelle.

Numerolla 7 kilpailee helmililja, jonka valttina on aikaisuus. Tuskin mikään kukka tuotti yhtä paljon iloa puskiessaan ylös mustasta mullasta. Seurasin kasvien kehitystä herkeämättä ja iloitsin kovasti kukinnasta, olihan se kevään merkki.

Numeron 8 sai tiikerililja, jonka kasvatin sipulista. Tämäkin kukka vakuuttaa enemmän valokuvissa kuin luonnossa; fotogeenisyyttä siis piisaa. Miinusta: paljon värjäävää siitepölyä.

Numero 9 on sympaattinen ja harvinainen sinivaula, joka on kuitenkin vaikea kuvattava, heti syklaamin jälkeen vaikein. Syitä ovat kukinnon pitkä muoto, joka vaikeuttaa tarkentamista, ja väri, joka on sinisen ja liilan väliltä ja vääristyy herkästi kuvatessa. Kukat ovat luonnossa paljon kauniimmat kuin kuvissa.

Numeron 10 tyttö on hajuherne. Kasvatin näitä siemenistä suurin odotuksin, jotka toteutuivatkin ainakin sikäli, että kasveista tuli todella korkeita. Valitettavasti kukkia oli vaikea päästä näkemään, koska ne kääntyivät kohti aurinkoa katonrajassa.

Numero 11 on kielo. Perenna tuotti ensimmäisenä vuotenaan vain yhden kukkavanan. Sen kukat ovat kuitenkin muodoltaan aivan täydellisiä. Myös tuoksu oli hieno. Tällä hetkellä kielo talvehtii kylmäkellarissa.

Numerolla 12 kilpailee vanha tuttu miljoonakello. Huomatkaa terälehtien hienostuneet muodot! Ei tämä kukka ihan syyttä kuulu kesäkukkien eniten kasvatettuihin. Miinusta: kirvaherkkä, ainakin tänä kesänä.

Ja viimeisenä, numerolla 13, syklaami. Eksoottinen kukka pitää viileästä ja inhoaa seisovaa vettä. Siinä missä helmililja ilahdutti keväällä, syklaami pysyy parvekkeen kaunottarena koko syksyn jouluun asti, ehkä ylikin. Kukatonta aikaa onkin parvekkeellani vain vajaat kolme kuukautta keskitalvella.

Mikä on sinun kukkasuosikkisi 2015?

Osuuspuutarhan sato on jaettu

Livonsaaren osuuspuutarhan kaksi kauden viimeistä satolaatikkoa ovat olleet täyttä asiaa. Siis aivan hirmuisen painavia. Viimeisessä laatikossa oli enää kurpitsa, pari kiloa porkkanoita, sipuleita, palsternakka, pari punajuurta, retikka ja kaksi valkosipulia.

Viime viikon laatikossa lajien kirjo oli vielä runsaampi: edellä mainittujen lisäksi kyssäkaali, juuriselleri, lehtikaalia, ruusukaaleja ja kurttukaali sekä kaksi purjoa.

Ruusukaaleja saimme vain kerran eikä niistä siivottuina jäänyt valtavan paljon jäljelle. Herkullisia olivat silti. Keitin niitä ensin jonkun aikaa ja paistoin sitten valkosipulin kanssa.

Kurpitsoja on nyt käyttämättä kolme. Jääkaapissa on kaksi isoa laatikollista juureksia, ja tuo sininen kassi meni juureksineen suoraan parvekkeelle.

Porkkanoissa oli molemmilla kerroilla aivan jättiyksilöitä. Myös punajuuret olivat erittäin isoja.

Kuva ei sitä täysin kerro, mutta tämä porkkana on jättimäinen.

Osuuspuutarhan kaudet ovat kaikki olleet keskenään hyvin erilaisia. Tänä vuonna plussaa on ollut tasalaatuisuus eli siihen on voinut luottaa, että satolaatikosta saa monipuolisesti kasviksia ruoanlaittoon joka viikko. Kaupasta ei ole tarvinnut ostaa kasviksia ollenkaan, koska esimerkiksi sipulia ja salaattia on saatu koko ajan. Ja juureksia on tosiaan tullut pidemmäksikin aikaa.

Edellisvuosien kaltaisia ylilyöntejä (kilo kesäkurpitsaa ja/tai iso nivaska mangoldia joka viikko kahden kuukauden ajan) ei nyt ole sattunut. Puutarhuri on tosin kertonut kirjeissään, että juuri kesäkurpitsaa meni paljon kompostiin, koska sitä valmistui niin paljon kerralla, ettei sitä saatu jaetuksi. Myös avomaankurkuista oli ylitarjontaa.

Omia kulutustottumuksiani ajatellen salaattia tuli liikaa, samoin retikkaa ja kyssäkaalia, joita en ole oikein oppinut käyttämään. Olen onnistunut laittamaan vain yhden retikan ruuaksi, ja sekin ruoka meni syömättömänä jäteastiaan. Juurisellerin ja palsternakan suhde oli tänä vuonna väärä. Nehän ovat liemijuureksia, joita käytetään yhdessä, mutta palsternakkaa on noin 20 kertaa niin paljon kuin selleriä, jota tuli muistaakseni vain yksi. Osaan kyllä käyttää palsternakkaa erikseenkin, mutta niin osaisin selleriäkin. Nyt sitä pitää ostaa kaupasta, että saisi joskus tehdyksi waldorfin salaatin.

Valtaosa maissisadosta ei ehtinyt valmistua. Harmi, sillä osuuspuutarhan maissit ovat huippuluokkaa maultaan. Saimme nyt vain kaksi tähkää. Tomaattien satokausi oli yllättävän pitkä, ja herkkupapuja tuli ihan mukavasti. Valkosipulit on syöty aina viimeistä kynttä myöten ennen seuraavan laatikon saapumista.

Eniten jäin kaipaamaan lanttua, jota ilman on suomalaisessa keittiössä vaikea pärjätä. Retikan voisi ensi kesäksi hyvin vaihtaa lanttuun. Muistelen tosin, ettei sitä ole aiemminkaan liiemmin saatu - taitaa olla vaikea kasvi luomuviljelyyn. Tuholaisetkin tykkäävät lantusta.

Osuuspuutarhalla on tänä viikonloppuna istutettu valkosipulia ensi satokautta varten. Tämä antaa uskoa puutarhan toiminnan jatkumiseen. En ole itse voinut nyt osallistua talkoisiin ollenkaan, koska en pääse kyykystä ylös ilman apua. Toivottavasti tilanne korjaantuu ensi kesään mennessä, vaikka mitään takeita siitä ei kyllä ole. Voi olla, että joudun edelleen tyytymään parveke-elämään ja satolaatikon noutoon. Niin kauan kaikki on hyvin, kun vielä pystyn sen kantamaan.

Syklaamin synty step by step

Syklaamin terälehdet ovat kukassa hassusti ylösalaisin. Sen nuput näyttävät kuitenkin ihan normaaleilta, joten mitä kukan avautuessa oikein tapahtuu? Sitä seuraamme nyt.

Tässä kohtaa menin parvekkeelle ja huomasin, että tilanne on päällä. Yksi syklaamin kukka näytti oudosti tuulimyllyn siiviltä, tai paremminkin helikopterin lavoilta.

Terälehdet alkoivat vähitellen nousta ylemmäs. Huomaa oikealla kaunis nuppu.

Kukka avautui hieman toispuoleisesti. Ensin kohosivat vasemmanpuoliset terälehdet, sitten vasta oikeanpuoliset. Kukka jäi hiukan epätäydelliseksi.

Ja mitä sitten tapahtuikaan? Tämä on se äskeinen nuppu! 

Terälehdet eivät taaskaan avautuneet aivan tasatahdissa vaan yksi kerrallaan.

Nyt terälehdet ovat jo aivan oikoisenaan.

Seurasin syklaameja noin puolentoista tunnin ajan. Seuraavana päivänä samat kukat näyttivät tältä. Ihan täydellisiä, normaaleja syklaaminkukkia.

Salapuutarhuri iskee

Mitä siitäkin kuulkaa tulisi, jos jokainen kävisi kaivamassa äitienpäiväruusulleen kolon kerrostalon puutarhan ruusupuskan viereen, kun siinähän se olisi omiensa joukossa. Anarkia! Entropia! Melkein maailmanloppuhan siitä tulisi. Kai nyt jokainen ymmärtää, ettei yhteiseen puutarhaan lisätä mitään, mitä ei ole istutussuunnitelmassa!

Niin mutku... Kasvattelin tätä kuunliljaa koko kesän hellästi parvekkeella. Se on kuitenkin ilmiselvästi aivan liian kookasta lajiketta parvekekasvatukseen. Jonnekin se piti lykätä.

Taloyhtiön pihassa kasvaa jo ennestään kuunliljoja. Melkoisia monstereita ovatkin, oikein katujen kasvateilta näyttävät. On haavoja, naarmuja ja taistelun jälkiä, mutta hengissä ovat selvinneet.

Huh huh! Tähän porukkaanko meinaisin pikku lemmikkini päästää?

Kyllä vain! Viimeisten auringonsäteiden kullatessa talojen kattoja salapuutarhurimme hiipii salakähmäisesti kasseineen ja pusseineen roskalaatikoiden luo. Heittää pussin roskalaatikkoon (selvää hämäystä), mutta jatkaa sinisen kassinsa kanssa kuunliljojen katveeseen.

Siellä hän repii paljain käsin maahumalaa syrjään ja kaivaa pikku kuokallaan multaan kolon. Kuuniljan juuret paljastuvat vaaleina ja pulleina, kun hän kopsauttaa kasvin irti saviruukusta. Ja hups, sinne meni! Maakuoppa oli juuri sopiva!

Sitten vain vähän multaa juurelle, kastelu ja nopea poistuminen paikalta. Ja juu ei, en ollut kysynyt lupaa taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta. Toimin todellakin vastoin kaikkia sääntöjä enkä kehota ketään tekemään samoin. Toivon, että kuunliljani saa talvehtia tässä, kenties juurtua ja vähän levitäkin.