Sitruspuu kukkii

Mummillani oli viherpeukalo. Hän onnistui kasvattamaan appelsiinin siemenestä toista metriä korkean sitruspuun, joka teki jopa muutaman hedelmän. Puu kasvoi muistaakseni isossa ruukussa ihan tavallisessa huonetilassa, vaikka saattoi se viettää kesäkuukaudet kasvihuoneessakin, sitä en muista.

Sitruspuita on kasvatettu Välimeren maissa vuosisatojen ajan. Lajikkeet ja alalajikkeet ovat vanhastaan olleet niin lähellä toisiaan, että niiden erottaminen on vaikeaa. Arabit tutustuttivat eurooppalaiset kitkerän makuiseen Sevillan appelsiiniin jo 12. vuosisadalla. Sevillan appelsiinista tehdään edelleen hienoimmat marmeladit.  Sitruunaa kasvoi Palestiinassa jo muinaisina aikoina, ja se lienee ainoa roomalaisten tuntema sitruskasvi. Napolissa alettiin kasvattaa sitruunaa noin vuonna tuhat, ja sieltä se levisi muualle Italiaan. Nämä kuvat ovat alun perin ilmestyneet 1600-luvulla painetussa ja käsin väritetyssä Hortus Eystettensis -nimisessä kuvateoksessa.

Espanjassa näkee appelsiinipuita katujen varrella ja aukioilla. En tiedä, ovatko ne syötäväksi kelpaamatonta koristelajiketta vai miksi hedelmien näkee usein homehtuvan puuhun tai putoilevan maahan oranssiksi massaksi. Vai onko appelsiinisato yksinkertaisesti Espanjassa joinakin vuosina liian iso ihan kuin omenasato meillä. Eipä kai liikenteen katkussa kasvaneita hedelmiä kannattaisi syödäkään.

Käytän paljon sitrushedelmiä ruoanlaitossa ja tuorepuuron aineksena, koska tykkään appelsiinin raikkaudesta ja siitä, miten sitruuna jalostaa melkein ruoan kuin ruoan. Makuakin hienompaa sitruksissa on kuitenkin niiden tuoksu. Sekä hedelmien että kukkien. Nuuhkin mielelläni sormiani käsiteltyäni sitruunoita. Ja juuri nyt parvekkeellani tuoksuvat ihan oikeat sitruspuun kukat.

En nimittäin voinut vastustaa Ikean pientä, pallomaista mandariinipuuta, kun kävin siellä ihan muilla asioilla. En edes ajatellut tuoksua silloin, mutta se on niin voimakas, että täyttää helposti koko parvekkeen, vaikka auki olisi vain muutama kukka.