lauantai 26. huhtikuuta 2014

Multaa ostamassa

Remontti-Reiska olisi ehtinyt tulla torstaina, mutta juuri silloin minulla oli kokous eikä meillä ollut ketään kotona. Koukkujen kiinnitys jää nyt ensi viikkoon, mikäli onnistuu silloinkaan.

Odotellessa ajattelin miettiä multa-asioita. Viljelylaatikkoni vetää noin 90 litraa multaa ja 25 litraa ruukkusoraa. Lisäksi amppeleita ja ruukkuja varten pitänee varata ainakin yksi 30 litran multasäkki ja hieman soraa.



























Mutta mitä multaa?

Kävin katsomassa Kekkilän nettisivuilta, mitä siellä suositellaan viljelylaatikossa käytettäväksi. Siellä suositeltiin viljeltävien kasvien mukaan yrttimultaa, kasvimaamultaa tai kesäkukkamultaa. Auts, pitäisi siis jo tietää, mitä aikoo viljellä!

Tämä kesä on joka tapauksessa lasitetun parvekkeen sisäänajokesä. En tiedä yhtään, millaisia lämpötiloja sinne on odotettavissa enkä sitä, minkä verran laseja pitää pitää auki. Tämä vaikuttaa kasvivalintaan. Jos laseja täytyy pitää auki, en  voi kasvattaa mitään syötävää, koska kadulta tulee paljon likaisenmustaa pölyä. En halua sen narskuvan hampaissani ja päätyvän elimistööni.

Päätän siis tässä ja nyt, että kasvatan viljelylaatikossani tänä kesänä vain kukkia. Jos ja kun osuuspuutarhasta tulee yrttien taimia, istutan ne ruukkuihin, joita voin siirrellä tarpeen mukaan ruukkuportaalta sisälle huoneistoon ja takaisin.

Näin ollen tarvitsen viljelylaatikkoa ja amppeleita varten kesäkukkamultaa ja ruukkuja varten ehkä hieman yrttimultaa. Amppeleihin kävisi myös kestomulta, ja viljelylaatikkossa kesäkukkamullan vaihtoehto voisi olla musta multa.

Mutta mitäs eroa näissä sitten on?


Kesäkukkamulta sisältää ravinteita, jotka edistävät kasvien kukintaa. Siinä on myös vettä sitovia kastelukiteitä. Niitä varmasti tarvitaan, kun viljelylaatikkoni ei ole altakasteleva. Kekkilä ilmoittaa kesäkukkamultansa sisältävän vaaleaa turvetta, hienoa ja karkeaa hietaa, hiekkaa, pitkävaikutteista lannoitetta ja kastelukiteitä. Kiteet imevät ja vapauttavat vettä noin desilitran verran multalitraa kohden enemmän kuin perusmullassa. Tämä pidentää istutusten kasteluväliä. Pakkauskoot 10 ja 30 litraa. Biolanin vastaava tuote on Multa kesäkukille. Siinäkin on kastelukiteitä, ja multa on saatu kuohkeaksi lisäämällä siihen murskattua kevytsoraa. Pakkauskoot 24 ja 45 litraa.



Yrttimulta on lannoitettu siten, että se edistää lehtien kasvamista. Yrteistähän käytetään yleensä lehdet. Kekkilän yrttimulta on valmistettu "erilaisista turvelaaduista, hiekasta, karkeasta ja hienosta hiedasta sekä hietasavesta." Se on kalkittu ja lannoitettu, ja siihen on lisätty "juurtumista ja juuriston kasvua edistävää luonnollista humushappovalmistetta". Pakkauskoot taitavat olla 3, 10 ja 30 litraa.

Puutarhan musta multa on Biolanin tuotemerkki, kompostilannoitettua yleismultaa, joka ei sisällä kastelukiteitä. Säkkien koot 45 ja 55 litraa.

Vihreä multa on samoin Biolanin tuote. Se sisältää puuhiiltä, jonka sanotaan aktivoivan pieneliöstöä, vähentävän ravinteiden huuhtoutumsita ja sitovan vettä. Pakkauskoko 40 litraa. Sekä musta että vihreä multa ovat luomutuotantoa.

Kestomulta on tarkoitettu isoihin altakasteluruukkuihin ja monivuotisin parvekeistutuksiin. Kekkilän multa on suunniteltu pysymään mahdollisimman pitkään kuohkeana. Olen usein käyttänyt kestomultaa parvekkeella, mutta minulla olivatkin aiemmin käytössä altakasteluruukut. Nyt ei ole. Pakkauskoot 10 ja 30 litraa.

Kasvimaamulta sisältää turvetta, hiekkaa, hietaa, savea ja kahta erilaista kompostia, joiden ominaisuudet tuovat Kekkilän ilmaisun mukaan multaan "pitkäkestoista ravinteikkuutta ja parantavat sekä ilmavuutta että vedenimeytymiskykyä." Multa on lannoitettu vihanneksia ja juureksia silmällä pitäen. "Orgaaniset raaka-aineet parantavat maan pieneliötoimintaa ja vähentävät ravinteiden huuhtoutumista" eli olisikohan tässäkin mullassa puuhiiltä? Pakkauskoko 45 litraa.

Bernerillä on Green Care -tuotesarja, jota harvemmin näkee. Sarjaan kuuluu neljä erilaista multaa, jotka esitellään nettisivuilla "huonekasvien hoitotuotteina". Jopas jotakin. Sarjassa on kukkamulta, luomukukkamulta, taimikasvatusmulta ja orkideamulta.

Kukkamulta on valmistajan ilmoituksen mukaan suunniteltu huonekasveille: lannoitettu sisäkasveille tarkoitettu ravinneseoksella ja kalkittu erikoishienolla kalkkikivijauheella. Rakenteeltaan se on "täyteläistä ja kuohkeaa". Pakkauskoot 5 ja 10 litraa. Ainakin Kekkilällä on vastaaa tuote samalla nimellä.

Luomu Kukkamulta on luonnonmukaisesti lannoitettu ja tarkoitettu kaikille kodin kasveille, niin kukille kuin yrteillekin. Kun pakkauskoot ovat 5, 10 ja 30 litraa niin kyllä se selvästi on tarkoitettu myös parvekeviljelmille.

Taimimultaa on Green Care- sarjassa ja Kekkilällä. Kekkilän multaan on lisätty juurtumista nopeuttavaa ja juurten kehittymistä parantavaa humushappoa sekä kalkkia. Green care -mullassa on "luonnonmukaisia hyötymikrobeja, jotka vahvistavat kasvin alkuun lähtöä, juuristoa ja kasvua". Mutta taimimultaahan minä en nyt ole hankkimassa, kun aion ostaa taimet valmiina.

Kekkilällä näyttää olevan laajin valikoima erityyppisille kasveille tarkoitettuja multia. Toisaalta samaan lopputulokseen pääsee varmaankin ostamalla yleismultaa ja lannoittamalla kasveja niille tarkoitetulla erityislannoitteella.

Kasvata suoraan multasäkissä

Kekkilällä ja Biolanilla on myös erityisiä parvekekasvatukseen tarkoitettuja multasäkkejä, joihin taimet istutetaan suoraan. Multaa ei siis kaadeta pakkauksesta pois, vaan taimille tehdään reiät muoviin. Nämä ovat kiinnostavia, mutta eivät tänä vuonna hankintalistalla.



Luonnonmukainen kasvatusalusta on Kekkilän tuote, joka on tarkoitettu vihanneksille, yrteille ja kesäkukille. Se on muodoltaan pitkämäinen ja kapea. Valitettavasti en ole löytänyt mistään sen mittoja, mutta se saattaisi jopa sopia viljelylaatikkooni sellaisenaan. Tilavuudeltaan pakkaus on 40 litraa, joten se ei täyttäisi laatikkoani syvyyssuunnassa. Pussin sisällä on vaaleaa turvetta, hietaa ja hiekkaa. Seos on kalkittu ja siinä on hitaasti liukenevaa lannoitetta.

Parvekepuutarha on niin ikään pitkä ja kapea Kekkilän multasäkki, jonka sanotaan sopivan erityisesti tomaatille, kurkulle, salaateille, vihanneksille ja kesäkukille. Susältö on vaaleaa turvetta, johon on lisätty kivennäismaalajeja kosteuden pidättämisen parantamiseksi. Siinä on neljän kuukauden hidasliukoinen lannoitus.

Kasvusäkki ja Kasvusäkki mini ovat Biolanin vastaavia tuotteita. Säkit sisältävät "kevyesti peruslannoitetun kasvualustaosan ja erillisen varastolannoiteosan." Isomman säkin ravinteet on mitoitettu riittämään kolmelle kurkun tai tomaatin taimelle koko kasvukauden ajaksi Pienempi säkki riittää kahdelle taimelle. Kasteluun käytetään pelkkää vettä. Pienempi säkki sopii Biolanin Kasvupöytään ja Kasvupenkkiin sellaisenaan. Sen koko on 67 x 54 cm.

Biolanilla on myös Mansikkamaa,Yrttimaa ja Perunasäkki, joihin taimet istutetaan tai kylvetään suoraan. Nekin sopivat Kasvupöytään ja Kasvupenkkiin, tai no, Perunasäkistä en ole ihan varma. Siinä mahtuu kasvattamaan kolme perunantainta.



Lastasimme lopulta auton takakonttiin neljä 30 litran säkkiä kesäkukkamultaa sekä yhden ison ja yhden pienen säkin Leca-soraa.Yrttimulta jäi tältä erää hankkimatta, koska silmiini osui sitä vain 30 litran säkissä, enkä tarvitse niin paljon.

P.s. Tämä kirjoitus ei ole tehty yhteistyössä minkään multafirman tai puutarhamyymälän kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti