Reilut viisi senttiä mullan alla kuokka kohtasi jotakin elävää. Kun nostin kuokan varovasti ylös, havaitsin helmililjan sipulin, jonka toisesta päästä tursusi elinvoimainen tuppo juuria ja toisessa päässä terhenteli noin 1,5 senttiä pitkä, kelmeän keltainen itu!
Helmililjat siis ovat kuin ovatkin juurtuneet ja punkevat sieltä pikku hiljaa pintaan, elleivät sitten jäädy talven pakkasissa. Multa tuntui pehmeältä ja kuohkealta, se ei ollut liian märkää muttei rutikuivaakaan. Mainiota!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti