10 kuvan kuulumiset

Kesäkuun vaihtuessa heinäkuuhun tilanne Parvekkeella länteen on tämä: kirkkaimmasta väriloistosta vastaa torilta 5 eurolla ostettu pinkki-keltakukkainen daalia.

Kuukauden tulokas on kuunlilja Minute man: sen tukeva kukkavarsi lupailee kukintaa lähiviikkoina.

Molemmat daaliat saivat paikan ruukkuportaan ylähyllyltä, josta ne näkyvät hyvin olohuoneeseen.

Viimevuotinen muratti on kasvanut supermuhkeaksi. Ratkaisevaa tuuhentumisessa oli versojen päiden paleltuminen kevättalvella.

Toisesta tiikerililjasta tuli väriltään selvästi tummempi kuin ensimmäisestä. Sehän oli melkeinpä lohenpunainen.

Kaikki pikkuyrtit voivat hyvin. Vanhempi basilika on jo melkein syöty, ja oreganokin näyttää hieman resuiselta. Toinen mansikoista kukkii, toinen on joutunut viettämään liikaa aikaa ruukkuportaan alemmilla tasoilla ja on siten jäänyt honteloksi.

Ruusupavuista kasvoi aivan käsittämätön ryteikkö. En ryhdy niitä raivaamaan, mutta ensi kesänä tuskin annan niille yhtä paljon kasvutilaa. Kukintakaan ei ole erityisen sykähdyttävä. Tämä on paras kukkaterttu tähän asti.

Hajuherneet kasvavat jopa 10-15 cm päivässä ja tarvitsevat ohjailua, etteivät lakoa ja jää maahan. Näyttää siltä, että lyhyet ja pitkät lajikkeet menivät minulta sittenkin sekaisin. Takarivin pitkät kasvit kasvattavat kuitenkin ihan näppärästi vartta ja taipuvat tukiristikolle asti, joten hätäkös tässä. Yhtään kukkanuppua ei ole vielä näkynyt.

Kesäpikkusydän kukkii runsaasti. Palaan asiaan kuvien kera lähiaikoina. Myös miljoonakellot voivat hyvin ja ovat jo ylittäneet amppelin reunat. Kyllä niistä vielä kunnon putous saadaan.

Nämä pikkuorvokit kukkivat yhä, mutta pienemmissä ruukuissa asuneet joutuivat antamaan tilaa osuuspuutarhalta tulleille yrteille. Myös tiikerililjat saavat mennä sitä mukaa kuin kuihtuvat. Kielo sen sijaan sinnittelee yhä varjoisassa nurkassaan, sillä aion talvettaa sen.

Uutta: sinivaula

Nappasin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta mukaani sinivaulan taimen, vaikka en edes kunnolla muistanut, miten se kukkii. Kun kuitenkin halusin miljoonakellojen rinnalle jonkin harvinaisemman kasvin, miksipä se ei olisi sinivaula. Oletettavasti kukat ovat siniset.

Kasvi oli tuettu kolmella kepillä köynnöstäväksi. Minulla on kuitenkin köynnöksiä jo tarpeeksi, joten päätin tehdä siitä amppelikasvin. Nopea googlaus osoitti, että myös minua viisaampien mielestä vaula sopii amppeliin ihan hyvin.

Laskin versot varovasti alas istuttamisen jälkeen vetämällä tukikepit yläkautta pois. Vaulalla ei ole kärhöjä, vaan sen lehtien varret kietoutuvat tuen ympärille. Siksi irrottaminen kävi varsin helposti, eikä mitään katkennut.

Vaulan lehdet ovat erikoisen muotoiset ja mielestäni kauniit.

Mustien amppeliruukkujeni multatila on niin matala, että vaula joutuu kasvattamaan uudet juuret pelkästään sivusuunassa. Silti amppeli onnistuu näyttämään massiiviselta. Ehkäpä kaksi käyttökautta riittää näille amppeleille, ja korvaan ne ensi keväänä uusilla.

Mansikka kukkii

Jei! Onnistuin sittenkin kasvattamaan siemenestä yhden mansikan. Siis kasvin, marjoista ei tietenkään vielä ole tietoa. Mutta kasvi näyttää hyvinvoivalta ja kukkii!

Tämä oli sen ensimmäinen kukka. Harjoituskappale, josta puuttuu yksi terälehti. Kuvassa myös vaaleanpunaiset villasukat.

Minulla on itse asiassa kaksi pienempääkin mansikantainta, jotka kasvoivat yhteisessä Rootrainers-lokerossa ja ovat edelleen samassa ruukussa. Tämä yksinäinen taimi on kuitenkin alusta asti osoittanut olevansa alfamansikkalaatua, primus inter pares. Tällaisen olisin voinut ostaakin.

Viime vuonnahan tein sen virheen, että istutin ostotaimet amppeliin ja päästin sitten ne kuivumaan. En tajunnut, miten paljon mansikka tarvitsee vettä, vaikka olin kasvattanut niitä parvekkeella aikaisemminkin. Nyt olen kastellut runsaasti.

Saapa nähdä, onko valoa ja lämpöä riittävästi marjojen tuottamiseen. Yhtenä vuonna minulla oli lasittamattomalla parvekkeella neljä metriä pitkä mansikkamaa altakasteluruukuissa. Sain myös satoa. Se tosin oli eteläpaveke Kehä I:n suuntaan.

Söpöläiset saapuivat!

Jeps, Livonsaaren osuuspuutarhan ensimmäinen satolaatikko jaettiin tänään. Sisältönä olivat nämä yrttisöpöläiset: pulleat basilikat, terhakat timjamit, nuoret, mutta komeat kyntelit ja onnekkaat oreganot.

Jaa miten niin onnekkaat? No ainakin siten, että ne pääsivät heti kuljetuksen jälkeen uuteen, isompaan ruukkuun ja hyvään multaan. Ei sillä, että ne olisivat mitenkään laiminlyödyiltä näyttäneet, päin vastoin. Pieniä, mutta oikein virkeitä taimia ne ovat. Esittelen istutukset, kun taimet ovat hiukan oleentuneet.

Eikä siinä kaikki! Satolaatikosta löytyivät myös nämä salaattisöpöläiset sekä suloiset sipulinvarret. Veikkaan, että tuo punanen on bataviasalaattia, kenties Lollo Rossoa, ja vihreä lienee "tavallinen" lehtisalaatti. Vai olisiko sekin batavia? Myös noita ruusukemaisia pikku lehtisalaatteja olen nähnyt torilla, mutta nimeä en tähän hätään muista. Salaattituntemus ei ole vahvin alueeni, joten korjaan tiedot, kunhan osuuspuutarhasta keritään kertoa sisällöstä tarkemmin.

--

Jahas, puutarhurimme Tuukka ei tällä kertaa tarinoinutkaan salaattilajikkeista sen enempää, mutta tuo sipuli on pillisipulia (Allium fistulosum). Parasta siinä ovat kuulemma kukkanuput, joissa on hyvä suutuntuma ja intensiivinen maku. Olisin ilman muuta heittänyt kukat roskiin, ellei tätä olisi mainittu!

Satokausi on hivenen myöhässä ainakin viimevuotiseen verrattuna, ja siksi myös salaatit ovat aika pieniä. Hyvä vaan - jaksamme  syödä herkut kerralla.

Papuviidakossa

Hestia-ruusupapulajikkeen piti kasvaa noin 45 senttiä korkeaksi ja pensasmaiseksi. "Kaunis ruukuissa", sanottiin siemenpussissa.

Minulla monet versoista ovat nyt noin 90 cm pitkiä, ja niitä on vain muutama kasvia kohti. Honteloa vartta on paljon, mutta kukkia vähän verrattuna siemenpussin kuvaan. Luultavasti länsiparveke on näille kasveille liian varjoisa.

Kukat eivät vaikuta kovin pitkäikäisiltä. Nuppuja, avautuneita ja jo kuihtuneita kukkia on varsissa aivan lähekkäin.

Ruusupavun lehdet ovat isot ja kasvutapa rento. Olen tukenut taimia kepeillä, joiden pituus on jäänyt jo ajat sitten riittämättömäksi. Kasvit harottavat nyt sivuseinältä joka suuntaan.

Pensasmaisuudesta ei tosiaan voi puhua. Pikemminkin tunnelma on kuin viidakossa.

Kukat ovat kuin pieniä, värikkäitä papukaijoja, jotka pyrähtelevät oksalta toiselle.

10 kauneinta ruusua Hever Castlesta

Vierailin juhannusaattona Hever Castlessa, joka on Englannin vaimontappajakuninkaan Henrik VIII:n toisen vaimon Anne Boleynin ja hänen sisarensa Maryn lapsuudenkoti. Linnan vanhimmat osat ovat 1270-luvulta.



Hever Castle sijaitsee Kentissä keskellä vaurasta ja viljavaa maaseutua. Linna oli koko lailla raunioina, kun varakas amerikkalainen William Astor hankki sen 1900-luvun alkuvuosina.

Linnan puisto on kokonaan Astorin rakennuttama. Hän teetti suuria maansiirtotöitä, joissa muun muassa rakennettiin laajahko tekojärvi.

Palaan puistoon ja siellä ottamiini kuviin todennäköisesti myöhemmin, mutta tässä alkupalana 10 Heverin kauneinta juhannusruusua.

 

Ruusuja sanotaan kasvavan Heverissä non 4 000, ja lajikkeitakin riittää. Varsinaisen ruusutarhan lisäksi ruusuja näkyy itse linnan seinustalla, muureja ja pylväitä elävöittämässä, pergoloissa ja muotopuutarhoissa. Kaikkialla siis.

Ruusut kukkivat  kautta kesän, mutta juuri juhannuksen aikaan ne ovat kenties parhaimmillaan.

Olisin voinut kysyä ruusujen nimiä kierrosta vetäneeltä puutarhurilta, ja monessa oli myös nimilaput. Keskityin kuitenkin kuvaamiseen - suokaa anteeksi, että tarjoan pelkkää silmäkarkkia tiedon sijasta.

Heverillä on myös oma ruusulajike, mutta se onnistui välttämään kamerani linssin.

Tästä ruususta puutarhuri sanoi, että se on maailman valkoisin ruusulajike. Tjaah, onkohan noin, ja mikä arvo se sitten on? Mutta suomalaista juhannusruusua tämä kyllä muistutti kaikkein eniten.

Oho, yksi unohtui! Tämä on esimerkki ruususta, joka kukkii monivärisenä:  nuput ovat eri sävyä kuin avautunut kukka, jossa usein on kahta eri väriä. Asialla on varmasti nimikin, minä vain en sitä tiedä. Näitä näkyi myös kotipuutarhoissa: kauempaa näytti siltä, kuin kasveja olisi ollut useita.

Katso kuvat: hajuherne kannattaa latvoa

Tässä on noin viikko sitten latvottu hajuherne. Kuten huomaatte, kasville on kehittynyt uusi kärkiverso, ja isäksi kaikista "oksahangoista" on lähtenyt kehittymään sivuversot. Näistä kasvi saa tuuheutta. Ja onhan siinä monta oksaa lisää myös tuottamaan kukkia, toivottavasti.

Viereisen hajuherneen jätin latvomatta. Se on pidempi kuin naapurinsa, mutta siinä on vain yksi, voimakas "oksa".  Sivuversojen aihiot ovat olemassa, mutta ne eivät ole lähteneet kehittymään. Arvatkaa vaan, latvoinko nyt tämänkin. Ja kaikki muut. Jätin vain yhden vertailukohdaksi.

Joskus julmuus tuottaa parhaan tuloksen. Sanoo hän, jonka takapuoleen survaistiin eilen kolme pitkää piikkiä. Muuan lääkäri ei nähtävästi suostunut tuottamaan kipua, jonka puuduttamatta piikittäminen tuottaa, eikä ottamaan riskiä, että ultrasta huolimatta osutaan vahingossa iskiashermoon (motiivien tulkinta minun). Kaikki meni kuitenkin hyvin rohkeamman lääkärin kanssa. Toivon, että ennen pitkää pystyn kulkemaan muutakin kuin rahin (jolla makaan mahallani) ja parvekkeen väliä. Siihen asti parveke ja raportointi siitä on tärkeää itsehoitoa.

Kokonaiskuvia

Minulta on toivottu kuvaa, josta näkyisi, mitä kaikkea parvekkeellani on ja missä järjestyksessä. Valokuvaamalla moinen ei kuitenkaan onnistu. Vaikka kameran saisi jollakin ilveellä hissattua kattoon, ei laajakulmaisinkaan objektiivini riittäisi kuvaamaan koko parveketta kerralla. Sen verran pitkä ja kapea se on, perinteinen 60-luvun alun parveke muodoltaan. Yllä oleva kuva kuvastakoon parvekkeeni yleistunnelmaa.

Jos oletetaan, että istun korituolissani, näkyvissä ovat seuraavat kasvit: vasemmassa ylänurkassa iso muratti amppelissaan ja sen alla kuunlilja. Siitä oikealle viime talven amaryllis ja kevään narsissit, neljä ruusupapua, orvokit, bellikset ja lemmikit.

Oikealla puolellani on ruukkuporras, jonka alimmalla tasolla on oregano, keskitasolla kaksi mansikkaruukkua, basilika ja pikkuorvokkiruukku. Ylimmällä tasolla lisää pikkuorvokeita, lehtipersilja ja kaksi tiikerililjaa.

Sisältä katsottaessa katse kiinnittyy tällä erää orvokeihin ja liljoihin. Amppelissa on valkoisia miljoonakelloja, mutta niiden paras aika ei ole vielä.

Viljelylaatikossa on kirjavalehtistä murattia, kahta lajia hajuherneitä ja kesäpikkusydän. Sivuseinän tangoilla kiipeilevät ruusupavut. Kielon kukinta on jo ohi eikä se tarvitse paljon valoa, joten se on väistynyt nurkkaan.

Viljelylaatikko on täysin eri näköinen kuin viime kesänä, jolloin täytin sen ääriä myöten rehevillä kesäkukilla. Tänä vuonna en ole ostanut sitä varten yhtään tainta.

Että onko parvekkeeni nyt valmis tältä kesältä? Ei tietenkään. Sehän elää koko ajan.

Amppeleita mahtuisi enemmänkin, mutten ole vielä osannut päättää, mitä niihin istuttaisin. Osuuspuutarhan ensimmäiset yrtit saapunevat parin viikon sisällä ja löytävät paikkansa ruukkuportaalta. Liljat korvaan kenties daalioilla, kun ne ovat kukkineet. Myös osa pikkuorvokeista on jo aika ränsistyneitä, belliksistä ja lemmikistä puhumattakaan. Mitä niiden sijasta? Aika näyttää.

Kukkaraportti

Ruusupavut kukkivat! Ryntäsin kameran kanssa paikalle heti, kun ensimmäiset terälehdet avautuivat.

Vielä eilen kaikki nuput olivat kiinni.

Tänään ensimmäisistä pilkistää jo jotakin, mutta vielä ei oikein saa selvää, millaisia kukinnot ovat täysin avautuneina.

Ruusupapuni ovat hieman honteloita, joten kukatkin jäävät melko kauas toisistaan.

Tiikerililja on avannut lisää kukkia. On aika hauskaa, että toinen, täsmälleen samaan aikaan istuttamani tiikerililjan sipuli on kasvutahdissaan verkkaisempi. Sen kukista ei ole vielä yksikään auki. Saan ihailla kukkia pidempään.

No, tämähän on nähty. Kuvassa on kuitenkin ihan mukavat värit.

 

Hajuherneet ovat selviytyneet hienosti istutuksen ja ikkunanpesun traumasta. Tässä näkyy, miten ne kiinnittyvät tiukasti tukikeppeihin ja tukiristikkoon. Tämä taimi on pidempikasvuista lajiketta.

Matalampi lajike on kasvattanut tukevammat, pensasmaisemmat taimet. Niihin verrattuna korkeampi lajike on hentoinen. Harkitsen jälkimmäisten uutta latvomista ja itse asiassa olen kokeeksi jo latvonut kaksi. Hiukan se aina hirvittää: entä, jos kasvi ei enää kasvakaan pituutta, kun katkaisin pääverson.

Hajuherneet eivät näytä vielä yhtään siltä, että ne joskus kukkisivat. Se ei haittaa: olen vahingossa järjestänyt niin, että kasvit kukkivat limittäin, aina pari laatua kerralla.