tiistai 22. syyskuuta 2015

Apua! Muratti kiipeää seinää


Parvekkeella näkee luonnon ihmeet läheltä ja silmän korkeudelta. Kuten esimerkiksi tämän muratin, joka alkoi yhtäkkiä kiivetä pitkin seinää. Nuo ruskeat jutut "oksan" takana ovat tarttumavälineitä.



Verso ehti kiivetä betoniseinää pitkin yllättävän pitkän matkan ennen kuin huomasin. Nyt pitäisi ottaa kantaa siihen, irrotanko kasvin vai annanko olla.


Näin siinä nähtävästi kävi: verso lähestyi seinää ja havaitsi tilaisuutensa koittaneen. Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää.


Jos annan kiipeilyn jatkua, se tarkoittaa, etten voi siirtää murattiamppelia ikinä minnekään enkä edes vaihtaa multaa tehokkaasti. Muratin voi olettaa peittävän parissa vuodessa koko parvekkeen etelänurkan seinät, niin muhkeaa sen kasvu on tähän asti ollut.


Tässä seuraavat versot lähestyvät jo seinää kenties kiipeäminen mielessä. Toisaalta talvi on tulossa. Kävisikö pakkanen kiinni yksinäisiin, kiipeileviin versoihin? Ainakin viime talvena pakkanen tappoi joka ainoan verson pään. Senhän takia kasvi keväällä yltyikin tekemään niin valtavasti sivuversoja.

Olin ajatellut siirtää supermuhkean murattiamppelin talveksi paremmin näkyville ja ripustaa siihen valot. Tuntuisi kuitenkin pahalta irrottaa tuo kiipeävä verso. En osaa päättää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti