Äitini hallitsee rentoa maalaistalon pihaa Pirkanmaalla. Asiaa tuntematon voisi luulla, ettei sitä ole hoidettu juurikaan. Tarkempi silmäys paljastaa ihan muuta.
Särkynytsydän kasvaa kukkamaassa, joka on vuosi vuodelta kohentuen syntynyt autotallin viereen. Keväällä siinä kukkivat narsissit ja tulppaanit, sitten iirikset, sydänten jälkeen pionit ja liljat, syksymmällä kultapallot. Suikeroalpit peittävät maata, ja pari hylättyä maatalouskonetta antaa kontrastia näkymään.
Piha hiipii hiljalleen kohti ympäröiviä joutomaita ja metsiä. Milloin minkäkin kuusen juurelta löytyy istutettu perenna tai ruukkukukan jämä. Jos jossakin on kostea nurkka, voit olla varma, että siinä kasvaa sulkasaniainen. Ensimmäisenä lumen alta paljastuviin paikkoihin on ilmestynyt kuin itsestään sinivuokkoja.
Pikkusydän muodostaaa kukkamaahan leveän reunuksen. Muuallakin kasvit ovat levinneet yhtenäisiksi pinnoiksi muka sattumanvaraisesti. Tässä äitini piha eroaa englantilaistyyppisestä cottage gardenista, jossa kasvit vain harvoin muodostavat pintoja. Huoleton kasvien sekoittaminen on samaa.
Pihan alkuperäisiä kasveja edustaa kuistinpielen vanha juhannusruusu. Se näyttää harvoin oikeasti hyvältä. Elleivät kukat ole sateen pieksämiä, kuten tässä, ne ovat täynnä ötököitä ja reikäsiksi pureskeltuja. Tuoksu on kuitenkin huumaaa ja pensas näyttää kauempaa kauniilta.
Keisarinkruunuja on meillä ollut aina, eikä mikään lilja ole yhtä intensiivinen väriltään ja yhtä selkeä muodoltaan. Kukkavarsien ensimmäiset nuput olivat juuri avautuneet.
Viikon-parin päästä piha on parhaimmillaan, kun pionit ja akileijat kukkivat. Vai olisiko syyskesä sittenkin kaunein, kun syysleimut, kultapallot ja kultapiiskut kukkivat? Paha sanoa. Jotakin siellä on aina meneillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti