keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Daalia, kukkien pikaruoka


Daaliat eivät ole paljon mistään kotoisin, eiväthän? Ainakaan pioneihin verrattuna. Nehän ostetaan yleensä valmiiksi kukkivina ja heitetään pois kukkien lakastuttua. Kukkien pikaruokaa siis. Kasvattaako joku muka daalioita siemenestä?



No ei kai.  Mutta daalian juurakoita kyllä kuulemma talvetetaan ja varjellaan. Harrastajat ilmeisesti myös vaihtavat juurakonpaloja keskenään, ja uusia daalian värimuotoja risteytetään jatkuvasti. Että ehkei sittenkään pelkästään pikaruoka.



Paitsi minun parvekkeellani. Hankin daaliani nimenomaan tuomaan väriä yrtti-istutusten ja rehevälehtisten papujen keskelle.  Kotoisin kasvi on Meksikosta.


Daaliani vaihtaa ketterästi värisävyä valaistuksen mukaan. Ehkä siihen vaikuttaa myös mullan laatu, kastelu ja lannoitus? 


Hankintahetkellä daalian kukat olivat näin räikeän pinkit, ja terälehdet vaihtoivat värinsä vaalean keltaiseksi lähellä kiinnityskohtaansa.


Nuput olivat kirkkaan keltaiset. Sittemmin kukkien keltaisuus on korostunut, ja väri on haalistunut vanhaksi roosaksi.


Tietyllä hetkellä ja tietyssä valossa kukat olivat aivan liiloja. Ota näistä sitten selvä!


Fotogeeninen yksilö tämä kyllä on. Kaikissa kuvissa on sama kasvi.



2 kommenttia: