torstai 25. kesäkuuta 2015

Söpöläiset saapuivat!


Jeps, Livonsaaren osuuspuutarhan ensimmäinen satolaatikko jaettiin tänään. Sisältönä olivat nämä yrttisöpöläiset: pulleat basilikat, terhakat timjamit, nuoret, mutta komeat kyntelit ja onnekkaat oreganot.


Jaa miten niin onnekkaat? No ainakin siten, että ne pääsivät heti kuljetuksen jälkeen uuteen, isompaan ruukkuun ja hyvään multaan. Ei sillä, että ne olisivat mitenkään laiminlyödyiltä näyttäneet, päin vastoin. Pieniä, mutta oikein virkeitä taimia ne ovat. Esittelen istutukset, kun taimet ovat hiukan oleentuneet.


Eikä siinä kaikki! Satolaatikosta löytyivät myös nämä salaattisöpöläiset sekä suloiset sipulinvarret. Veikkaan, että tuo punanen on bataviasalaattia, kenties Lollo Rossoa, ja vihreä lienee "tavallinen" lehtisalaatti. Vai olisiko sekin batavia? Myös noita ruusukemaisia pikku lehtisalaatteja olen nähnyt torilla, mutta nimeä en tähän hätään muista. Salaattituntemus ei ole vahvin alueeni, joten korjaan tiedot, kunhan osuuspuutarhasta keritään kertoa sisällöstä tarkemmin.

--

Jahas, puutarhurimme Tuukka ei tällä kertaa tarinoinutkaan salaattilajikkeista sen enempää, mutta tuo sipuli on pillisipulia (Allium fistulosum). Parasta siinä ovat kuulemma kukkanuput, joissa on hyvä suutuntuma ja intensiivinen maku. Olisin ilman muuta heittänyt kukat roskiin, ellei tätä olisi mainittu!



Satokausi on hivenen myöhässä ainakin viimevuotiseen verrattuna, ja siksi myös salaatit ovat aika pieniä. Hyvä vaan - jaksamme  syödä herkut kerralla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti