Taimien täystuho

Hyvät uutiset ensin: kuunlilja  Francee on selviytynyt talvesta hyvin.

Jos olisin osannut arvata tapahtumien kulun, olisin siirtänyt juurakon isompaan ruukkuun marraskuussa. Nyt tuntuisi julmalta koskea vastaheränneeseen kasviin.

Mutta ne huonot uutiset. Ne tulevat tässä:

Epäonnistumisprosenttini taimikasvatuksessa hipoo lähes sataa. Olen tajunnut, miten monella tavalla huonosti pikku taimiparoille voi käydä. Esimerkiksin näin:

1) Kukaan ei muista kylvää niitä. Kuvassa vasemmalla on lokerorivi, josta ei punnertanut esiin ensimmäistäkään sirkkalehteä. Joko siemenet eivät ole ollenkaan itäneet tai sitten en ole ensinkään kyvänyt niitä. Ettei vain olisi tämä jälkimmäinen päässyt sattumaan. Dementin omainen iski jälleen!

2) Joku voi kastella ne kumoon. Näin kävi ensimmäisille mansikantaimille. Mansikansiemenet jätetään mullan pinnalle, joten ne alkavat kasvattaa samaan aikaan juurta ja sirkkalehteä. Ei tarvita kuin yksi hiukan isompi pisara suihkupullosta, kun keskellä alempana olevien kaltainen minikasvi irtoaa mullasta.

3) Joku voi pudottaa ne pöydältä. Yksi rivi ruohosipulia koki tämän kohtalon. Multa levisi mukavasti matolle olohuoneen pöydän alle. Taimet tuoksuivat  jo selvästi sipulilta, mutta en edes yrittänyt istuttaa niitä uudelleen.

Oli huono idea kylvää kahdenlaista kasvia yhtä aikaa Rootrainersiin. Ruohosipuli iti nopeammin ja kasvoi pikavauhtia niin pitkäksi, että laatikon kansi häiritsi sitä. Mansikat sen sijaan olisivat vielä tarvinnet kantta. Tästä syystä nostin rivin ruohosipulia irti laatikosta. Rootrainers-rivi ei pysy pystyssä omillaan, joten se nojasi laatikon kylkeen. Oli vain ajan kysymys, milloin tönäisen sen kumoon.

Jotenkin minusta tuntuu, että jos jatkan taimien esikasvatusta siemenestä, opin vielä useita muitakin tapoja tuhota taimi.

Tässä kuvassa näkyy tarkempana eloonjäänyt mansikantaimi, jossa on jo yhden oikean lehden alku, ja epätarkkana kumoon kasteltu lajitoveri. En usko, että se enää virkoaa, vaikka pääsiäisen aikaa eletäänkin.