sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Joko saa kylvää?



Tammikuun lopulla siemenpusseja ostaessani en paljon ajatellut, oli vain tarve saada jotakin kylvettävää. Pussien kyljestä luin, ettei hajuherneitä kannata kylvää ennen kuin huhti-toukokuussa. Mansikan siemenet sen sijaan olisi voinut kylvää vaikka jo syksyllä, ja ruohosipulin esikasvatuksen voisi aloittaa helmikuussa.

Toisaalta joka paikassa sanottiin, ettei helmikuussa ole vielä riittävästi valoa, vaan taimista tulisi helposti honteloita ilman lisävalaistusta. Sitä minulla ei ainakaan vielä ole. Niinpä päätin lykätä puuhan maaliskuuhun. Se on nyt.



Mutta sitten sain tietää, että oikeastaan suotuisia kylvämisajankohtia määräävät kuunkierron vaiheet. Nousevan kuun aikana, siis kun ollaan menossa kohti täysikuuta, siemenet itävät hyvin, ja silloin kannattaisi kylvää etenkin kasveja, joiden käytettävä osa on mullan yläpuolella, kuten kukat ja yrtit. Laskevan kuun aikana kannattaisi kylvää vain juureksia, jos niitäkään.

Täysikuu mollotti jo taivaalla, kun tuon luin. Myöhästyin maaliskuun parhaasta kylvöajasta! Mitä nyt sitten? Päätin ryhtyä pakanaksi ja olla välittämättä moisista uskomuksista. Paitsi että nuohan taitavat juuri olla vanhan kansan pakanallisia uskomuksia... Jos oikein tarkkoja ollaan, oikeat kylvöajat määritellään kuun ohella planeettojen asemien mukaan. Paras kylvöaika on aamulla nousevan kuun aikana, kun kylvettävän tyyppisten kasvien nimikkoplaneetta on horisontin yläpuolella. Tai jotain sinne päin. No, mitäs tuosta, multa lokerikkoon vaan!


Siemenet yllättivät. Tuossa keskellä on mansikan siemeniä, vasemmalla suomalaisia ruoholaukan siemeniä ja oikealla Lord Nelsonin ruohosipulia, lajiketta Twiggy. Mansikkani on lajiketta Temptation, joka on aikainen ja sopii hyvin amppeliin.

Mansikkaa käskettiin kylvää "harvaan" ja jättää siemenet peittämättä. Poimin siemenet varovasti sormella pussista ja tipautin kuhunkin lokeroon yhden tai kaksi. Ihmetellä täytyy, jos noista jotakin tulee. Keskustelupalstoillakin amppelimansikan kasvattaminen on tuomittu turhaksi touhuksi - hyvin harva on siinä onnistunut.


Kylvin yhden lokerorivin mansikkaa ja yhden kumpaakin ruohosipulilajiketta. Ruohosipulin siemeniä laitoin aika reilusti ja peittelin multakerroksella. Sitten vielä suihkupullosta kostuketta.


Siinä ne nyt ovat, olohuoneen ikkunalla. Alustaksi keksin ruokailuvälinelaatikon kannen, joka vuorasin alumiinifoliolla. Koetan myöhemmin katsoa kierrätyskeskuksesta sopivan metallitarjottimen tai vastaavan.

Oletin, että multaa varisisi reippaasti alustalle lokeroiden avoimesta alaosasta, kun täytin ne, mutta ei sitä kovin paljon tullut. Myös mullan kastelu, joka piti tehdä ennen kylvämistä, onnistui ihan hyvin, ei tullut vedenpaisumusta.

Nyt on sitten tarkoitus vain pitää multa kosteana ja katsoa, mitä tapahtuu. Seuraavien kylvöjen aika lienee muutaman viikon päästä. Nimittäin mielestäni voin kylvää hajuherneet sun muut vähän etuajassakin, koska lasitetulla parvekkeellani kevät on aikaisemmassa kuin avomaalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti