lauantai 28. helmikuuta 2015

Kevään ilot ja talven tuhot


En tainnut ihan uskoa, että viime kesällä talteen laittamistani helmililjan sipuleista tulisi mitään. Istutin ne silti viljelylaatikkoon ihan vain uteliaisuuttani. Ja nyt sieltä punkeaa kasvi jos toinenkin!



Ensimmäisen yrittäjän kuvasin jo useita viikkoja sitten. Olipa iloinen yllätys! Ensimmäinen kevään tulon merkki.


Parissa viikossa tuo ensimmäinen helmililja oli kasvanut jo näin isoksi, ja naapureitakin oli ilmestynyt.


Kuten huomaatte, myös muratti on talvehtinut. Kolmesta muratistani parhaiten pärjäsi se hentoinen kasvi, joka oli viettänyt koko kesän kasvatuslaatikon päädyssä. Sitä ei ollut tarvinnut siirtää ja paikkakin oli ilmeisesti suojaisin. Isoin, amppelissa kasvanut muratti selviytyi myös, mutta sitä tarvitsee varmaankin leikata aika reilusti. Toisesta amppelista viljelylaatikkoon siirretty pieni muratti ei kai ehtinyt juurtua kunnolla ennen pakkasten tuloa. Se näyttää surkeimmalta.

Talven tuhot

Valitettavasti kaikki kasvit eivät selviytyneet talvesta lainkaan.

Pikkusitrus kuihtui kokonaan, ja siirsin sen tänään paremmille kasvumaille eli Topinojan jäteasemalle menevään sekajäteastiaan.

Syklaamitkaan eivät sitten lopulta kestäneet pakkasia, vaikka tammikuun alussa vielä siltä näytti ja vaikka suojasin niitä öisin paksulla froteepyyhepeitteellä. Kaikki nuput paleltuivat, ja yksi kasvi homehtui ja kuoli. Kahdessa muussa on vielä muutama lehti jäljellä. En ole päättänyt, kokevatko nekin sitruksen kohtalon vai siirränkö ne uusiin ruukkuihin kasvamaan.

Pakkasen ohella talvetuksen ongelma näytti olevan se, että piilossa olevien, talvehtivien kasvien kastelu unohtui helposti. Sitrus pääsi kuivumaan, joten se ehkä kuolikin siihen. Myös toinen kuunliljoista jäi pitkähköksi ajaksi ilman vettä, mutta se saattaa toipua. Ellei se sitten ole homehtunut. Kuivua vai homehtua, siinä talvisen ruukkukasvin pulma.

Hopealangat näyttäisivät olevan elossa, vaikka hankin ne pelkästään talvikautta varten. Pitää miettiä, minne ne sijoitan kesäisissä istutuksissa vai heitänkö pois.



Sitten vielä 5 tulipa mix -raportti. Kuten arvasin, viidestä sipulista kolme jäi mahoiksi. Saa nähdä, syntyykö noistakaan kukkia ja jos, minkä värisiä niistä tulee. Kerron, kun tiedän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti