sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Marraskuun valo



Mikähän siinä on, että juuri kukaan ei enää käy blogissani. Onko muka parvekekausi marraskuussa ohi? No joo, varmaan aika pitkälle onkin. Mutta ei meillä. Siirsin vanhan Ikea-kynttiläkruunun olohuoneesta parvekkeelle, mutta en ole vielä ehtinyt koristella sitä.



Marraskuun valkoinen valo nostaa yksityiskohdat esiin aivan eri tavalla kuin ennen. Syklaamit kukkivat kuin ilmassa.


Rehevä kesä oli hyvä, mutta tykkään tosi paljon tästäkin. Hopealankaa.


Tädykkeen kukat ovat vaihtaneet väriä. Lämpimämmässä ja/tai valoisammassa ne olivat kirkkaan sinisiä. Eivätpä enää.


2 kommenttia:

  1. Parvekekausi ei ole ohi marraskuussa :-) mutta on se melko lopuillaan ainakin meillä. Syksy tuo mukanaan niin paljon muita projekteja, etten ehdi kovin usein blogien pariin tai edes sinne parvekkeelle ihmettelemään viimeisiä kukkijoita.

    VastaaPoista
  2. Onhan se ihan totta, Paula, että aika aikaa kutakin :) Sekin on myönnettävä, että parvekkeella tulee aika äkkiä kylmä niitä viimeisiä kukkijoita ihaillessa. Ja pimeääkin siellä on!

    VastaaPoista