sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Miljoonakellot ja tähtisilmä



Seka-amppelit ovat kuulemma trendikkäitä. Ja koska minulla on luonnostaan taipumus ratsastaa trendien harjalla (ironiaa...) niin tietenkään minullekaan ei riittänyt amppeli täynnä miljoonakelloa. Ei, jotakin muutakin siihen piti saada.



Mutta mitä? Hätäpäissäni päädyin tähtisilmään, vaikka muistin aiemmilta kokeilukerroilta, ettei se kuki kovin ahkerasti. Toivoin kai saavani nyt paremman yksilön.



Miljoonakellon taimet, kaksi kappaletta, olivat ostohetkellä aika surkeita. Kuljetuksen ja ehkä hivenen kovakouraisen istutuksen aikana onnistuin lisäksi katkaisemaan niistä pari vartta. Olivat yllättävän rapeita, raps vain ja poikki.



Tähtisilmä kukki ostohetkellä hyvin ja nuppujakin oli runsaasti, joten kärryyn vain! Tähtisilmän pitäisi kestää hiukan pakkastakin, mikä oli plussaa, koska toivon istutusteni pysyvän voimissaan pitkälle syksyyn.



Hankalan alun jälkeen miljoonakellot lähtivät yllättävänkin kauniiseen kasvuun. Ne näyttävät ryhdikkäiltä ja raikkailta, kuten tietysti pitäisikin. Olen tyytyväinen myös värivalintaan: valkoisena miljoonakellot ovat ehkä kaikkein kauneimpia. Minulla on aikaisemmin ollut iloisen oransseja.



Mutta oliko yhdistelmä onnistunut? Enpä tiedä. Tähtisilmä on hiukan liian korkea matalien miljoonakellojen seuraan. Lisäksi parvekkeeni taitaa olla sittenkin liian varjoisa tähtisilmälle, joka tekee kukkia enimmäkseen valon puolelle. Käytännössä siitä ovat näkyvissä vain vihreät lehdet.



Tähtisilmäni kukkii hyvin laiskasti, vaikka kastelen ja lannoitan säännöllisesti. Se on myönnettävä, että en aluksi tajunnut, kuinka paljon vettä tämä kuivakkaan näköinen yhdistelmä vaatii. Se juo parvekekasveistani ehdottomasti eniten, ja miljoonakellot ovat päässeet pari kertaa täysin rupsahtamaanin veden puutteesta. Onneksi ne ovat vironneet nopeasti.



Olisihan tähtisilmä ihan kiva, jos se vain kukkisi paremmin. Minä en sitä ole kuitenkaan koskaan saanut kunnolla kukkimaan. Tuskin enää yritänkään. Yhdistelmä siis osoittautui epäonnistuneeksi, mutta miljoonakellot todennäköisesti pääsevät jatkoon. Eihän se erityisen jännittävä parvekekukka ole, mutta nätti ja helppohoitoinen.


Mikä sopisi miljoonakellon pariksi paremmin? Ehdotuksia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti